Takaisin

Yhteistyö maailman huippupuhaltajien kanssa

Ritva-Liisa Pohjalainen työstää uniikit lasiteoksensa yhdessä maailman parhaisiin kuuluvien lasinpuhaltajien kanssa Italiassa Muranossa ja Suomessa Nuutajärvellä. Muranossa Pohjalainen tekee yhteistyötä maestro Pino Signoretton kanssa, joka on yksi maailman kuuluisimmista lasinpuhaltajista. Pino Signoretto ja hänen tiiminsä hallitsevat poikkeuksellista lasintyöstötekniikkaa. Se antaa uusia mahdollisuuksia myös Pohjalaisen teoksille.

”Olen pitkään miettinyt, olisiko minun mahdollista tehdä lasiteos naisfiguurista, joka on ollut mukana taiteessani aiemmin. Pino Signoretto otti haasteen vastaan, ja nyt se on viimein mahdollista. Naisfiguurin ajatuksesta syntyi sarja uniikkeja lasiteoksia, jotka kertovat suomalaisen naisen tarinaa ja avaavat näkymän hänen sieluunsa ”, Pohjalainen sanoo.

Murano on Italian Venetsiassa sijaitseva saari. Se on erityisen tunnettu lasin ympärille kehittyneestä teollisuudestaan.

Suomen luonto ja historia inspiroi

Ritva-Liisa Pohjalaisen taide on saanut inspiraationsa lapsuudenmaisemista, meren rannalta Raahesta. Taiteessaan hänelle tärkeää on kertoa suomalaisen naisen tarinaa. 

”Muranossa valmistuneiden naisfiguurien tyttö elää minussa itsessäni ja kaikissa meissä. Hän on, yhden teoksen nimeä mukaillen, ”Laps Suomen”. Hän on katsonut sisälläni horisonttia, kasvanut puiden kanssa ja saanut voimansa saduista.”

Yhteistyö Muranossa jatkuu parhaillaan. Tällä kertaa Muranossa valmistetaan Shanghain lasitaidenäyttelyn teoksia. Lokakuussa 2017 Muranossa työstetyt lasityöt lennätetään Kiinaan. Siellä ne tulevat esille miljoonille kiinalaisille Shanghain liike-elämän keskukseen Shanghai World Financial Centeriin. Näyttely on avoinna 12.–27.10.2017.

__________________

Maailman kaunein sijoitus

Suomalaisella designilla on nousussa olevat kansainväliset markkinat ja se tekee siihen sijoittamisesta mielenkiintoista. Näyttelyteoksien ennakkomyynti on alkanut. Jättämällä yhteystietosi voimme lähettää sinulle vapaiden teosten luettelon tai kutsua sinut tutustumaan lasitaiteeseen ja yhteistyökumppanuuteen Ritva-Liisan kotigalleriaan.


info(at)rlp.fi 
p. 040 581 9304

Lukumäärä:

- +

Lukumäärä: